Aniksen tuoksuiset uuniperunat

Aniksen tuoksuiset uuniperunat saivat ideansa herkulliselta makumatkaltamme Maltalle.
Aniksensiemenet olivat yllätyslahja paikalliselta, joka sääli maustepulasta kärsiviä kotikokkeja.

Uuniperunat olivat suosittuja 80-luvulla ja sittemmin ne menivät muodista ja unohtuivat lähes kokonaan. Ravintolat eivät kehdanneet pitää niitä enää listoillaan muka vanhanaikaisina.
Muistanet kuinka pääministeri Vanhaselle naureskeltiin, kun hänen lempiruuakseen paljastui uuniperunat?

Aivan suotta; uuniperunat ovat edullisia, helppoja valmistaa ja niitä voi varioida loputtomiin erilaisten täytteiden avulla. Viime aikoina ne ovatkin kokeneet uuden tulemisen.
Tänään kokataan anikselta tuoksuvia uuniperunoita!

aniksen tuoksuiset uuniperunat

Aniksen tuoksuiset uuniperunat

Taivaallinen aniksen tuoksu leijaili sieraimiini kala-annokseni lisukeperunoista istuessamme lounaalla ruoka-asiantuntijaoppaamme kanssa.
Kehuin hänelle kuinka ihastuttavaa maltalainen yrttien ja mausteiden runsas käyttö on.
Samalla harmittelin kuinka hämmästyttävän vähän asuinmaassamme Serbiassa maustetaan, vaikka täkäläinen keittiö luetaankin Välimeren alueen keittiöihin.
Kotikokille tämä näyttäytyy ongelmana löytää yrttejä ja mausteita.

Kesäisin Belgradin toreilta saa ruukkuyrttejä, mutta valikoima on varsin suppea.
Korianterin löytäminen on sellainen lottovoitto, että paikallinen expat-yhteisö jakaa välittömästi somessa tiedon missä sellaista on saatavilla. Villisalviaa sentään saimme kerran ystävältämme ja hyödynsimme sen salviasipsien valmistukseen.

Mariella oli niin järkyttynyt kuulemastaan, että hän päivitteli asiaa vielä tarjoilijallekin. Laskun mukana saapui kertakäyttömukillinen aniksensiemeniä kotiin vietäväksi!

Tuosta purkillisesta olemme valmistaneet lukuisia kertoja aniksen tuoksuisia uuniperunoita. Ohje on yksinkertainen:

Ainekset

  • Perunoita
  • Tuorejuustoa
  • Valkosipulia
  • Aniksensiemeniä

Valmistus

Perunoiden paistaminen

  • Pese ja kuivaa perunat
  • Tee pintaan ristikkäiset viillot
  • Kääri halutessasi folioon
  • Paista 170-225 asteisessa uunissa noin puoli tuntia
  • Avaa perunoita viiltoja syventämällä ja lisää sisään aniksensiemenet
  • Jatka paistamista kunnes perunat ovat kypsiä, n. 30-60 minuuttia lämpötilasta riippuen

Paistamisessa on kaksi koulukuntaa:
Folioon käärimällä perunoista tulee kosteampia, kun taas ilman foliota kuoresta tulee rapea. Folion käyttämättä jättäminen on tietysti ekologisempi tapa.

Täyte

Uuniperunat voi täyttää melkein millä tahansa mihin vain mielikuvitus riittää: lohella, katkaravuilla tai vaikkapa savuporolla, joka sekoitetaan kermaviiliin tai tuorejuustoon.

Meidän lempitäytteemme on erittäin yksinkertainen: kajmakia ja valkosipulia.
Kajmak on serbialainen rasvainen tuorejuusto, jonka voi korvata Suomesta saatavilla tuorejuustoilla.
Valitse maustamaton versio ja silppua sekaan tuoretta valkosipulia.
Kun perunat ovat kypsiä, avaa ne ja lisää päälle täyte.

P.s. Teimme ruokajuttuja maltalaisesta keittiöstä syksyllä 2021.
Lue tässä jutussa mainitusta lounaasta ja muista maltalaisista ruuista ruokamatkablogimme artikkelista Mdina ja Marsaxlokk – Malta maalta merelle.

3 ajatusta aiheesta “Aniksen tuoksuiset uuniperunat”

  1. Paluuviite: Valkosipuli-kermaperunat | Mausta

  2. Paluuviite: Uunipaahtikset tonnikalalla | Mausta

  3. Paluuviite: Mustapippurikastike & possupihvit | Mausta

kommentoi

Scroll to Top