Paistettua kananrintaa valkoviinissä

Voissa paistettua kananrintaa valkoviinissä voi valmistaa nopeasti tai hitaasti. Nopeimmillaan ruoka valmistuu lähes vartissa, mutta valkoviinissä hitaasti hauduttamalla liha murenee vaikka lusikalla syötäväksi. Runsas voin käyttäminen pyöristää makuja.

Kananrintaa valkoviinissä – Belgradin viimeinen pitkäperjantain ehtoollinen

Olemme jo palaamassa Suomeen monen maailmalla vietetyn vuoden jälkeen, mutta muuttoa tehdessämme ja karvalapsemme EU-passia odotellessamme kuljemme vielä kevään ja kesän Suomen ja Serbian väliä.
Toisin kuin oletimme, vietämme pääsiäisenkin Belgradissa. Sekä tämän meikäläisen että viikkoa myöhemmin juhlittavan paikallisen.
Täällä asuessa onkin ollut hauskaa juhlia pyhät kahteen kertaan.

Pohdimme tälle luterilaiselle/katolilaiselle pääsiäiselle valmistettavaa hidasta pataruokaa, mutta tulimme vahingossa kehitelleeksi pikaruuan.
Kananrintaa valkoviinissä on fiiniltä kuulostava ruoka, mutta sen voi tosiaan valmistaa melkein vartissa.
Valmistusvälineiksi riittävät paistinpannu, lasta, leikkulauta ja veitsi.

kananrintaa valkoviinissa

Voikanan välimerellinen muoto

Valkoviiniksi tässä reseptissä sopii mikä tahansa kuiva valkkari, me käytimme lähikaupan lähes ainoaa saatavilla olevaa, joka oli tänään pohjoismakedonialaista Chardonnayta.

Voi sen sijaan on tässä niin olennainen osa, että olisin mielelläni nimennyt reseptin voikanaksi valkoviinillä.
Voikana on kuitenkin yleinen käännös brittiläis-intialaiselle Butter Chickenille, joten nimi olisi voinut johtaa harhaan.
Tämä resepti on ennemminkin välimerellinen, kuin intialaismausteinen.

Siinä missä voikana perustuu runsaaseen mausteiden käyttöön ja chiliseen tomaattikastikkeeseen, valkoviinissä haudutetussa kananrinnassa voi tuo paistovaiheessa runsaasti pehmeän rasvaista makua, jonka valkoviini myöhemmin taittaa lihaa marinoidessaan.
Viinin kuiva hapokkuus ja voin tuoma kermaisuus pelaavat hyvin yhteen.

Vaikka viini olisikin poimittu kyykkyhyllystä, älä edes yritä tätä lajia jollakin halvalla paistomargariinilla. Vain voi on voita.

Yrtit kruunaavat valkoviinissä haudutetun kanan

Mainitsen reseptissä monenlaiset yrtit. Meillä ne jäivät jälleen huonon saatavuuden vuoksi mielikuvituksen varaan.
Jos olisi ollut tarjolla kaikkea mitä reseptiin kehittelin, olisin heitellyt sekaan välimerellisiä yrttejä timjamista oreganoon ja päälle tuoretta lehtipersiljaa.

Tänään kaupassa ei ollut tarjolla mitään niistä, joten meidän oli tyytyminen kotihyllyssä valmiiksi nököttävään Välimeren yrttien nimellä kulkevaan kuivasekoitukseen.
Huhu kertoo, että kaupunkiin on saapunut maustekauppa, mutta ei meidän sinne enää näin muuton hetkillä kannata vaeltaa. Torin tuoreyrttien saapumisen aikaan lienemme jo lähteneet lopullisesti.

Kananrinta valkoviinissä maistui onneksi mainiolta ilmankin, mutta suosittelen silti maustamaan kanat vähintään niillä yrteillä, joita kaapistasi löytyy.
Ei se niin tarkkaa ole, kokeileva ote keittiössä toimii aina!
Ja jos ei toimi, niin ei samaa ruokaa tarvi toiste tehdä.
Tätä aiomme tehdä uudelleenkin.

kananrintaa valkoviinissä
voikana
kanaa pannulla

Ainekset

  • Broilerin rintapaloja 2 kpl (yksi per syöjä)
  • Voita n. 3 rkl
  • Kuivaa valkoviiniä n. 1-2 dl
  • Valkosipulia n. 4 kynttä
  • Välimerellisiä yrttejä tai yrttisekoitusta
  • Suolaa
  • Mustapippuria
  • Tuoretta lehtipersiljaa
  • Lisukeriisiä

Valmistus

  • Pilko broilerin rintapalat sopiviksi suupaloiksi
  • Mausta suolalla, mustapippurilla ja kuivatuilla yrteillä
  • Laita kuumalle pannulle iso nokare voita
  • Ruskista kananpalat ja siirrä ne hetkeksi sivuun pannulta
  • Laita kattilaan vesi kiehumaan ja keitä riisi
  • Lisää pannulle voita ja kuullota valkosipulit (samalle missä ruskistit kanat)
  • Kaada sekaan isohko loraus kuivaa valkoviiniä
  • Nosta kananpalat takaisin pannulle
  • Hauduta kannen alla matalalla lämpötilalla kunnes kana on kypsää, väh. 15 min
  • Tarkkaile nesteen määrää ja lisää tarvittaessa viiniä
  • Kokoa lautaselle ja koristele tuoreilla yrteillä
kananrintaa valkoviinissä

P.s. Jos intialaissävytteisemmät kanaruuat maittavat, testaa tikka masala -reseptiämme.

1 ajatus aiheesta “Paistettua kananrintaa valkoviinissä”

  1. Paluuviite: Pinaattikana valkoviini-kermakastikkeella | Mausta

kommentoi

Scroll to Top